Coming Up Wed 6:00 PM  AEST
Coming Up Live in 
Live
Finnish radio

COVID-19: Children aged 5-11 now eligible for vaccination

Source: AAP Image/Bianca De Marchi

Tämä on Australian koronaviruspäivitys tammikuun 10. päivänä 2022

  • 5-10 vuotiaat lapset nyt oikeutettuja saamaan COVID-19 rokotuksen kouluvuden alkaessa.
  • Kenraaliluutnantti John Frewen sanoo että suurin osa yli 10,000 rokotuspisteestä osallistuvat lasten rokotuksiin, samalla kehottaen lasten aikuisia yrittämään saada aikavarauksia rokotuksille vaikka on olemassa huolestumista aikavarausten saatavuuseta rokotuspisteissä.
  • Scott Morrison on ilmoittanut uusista valtakunnallisista ohjeista mitkä sallivat läheisessä kosketuksessa olleiden henkilöiden poistumisen eristystilasta edellyttäen että he ovat täysin rokotettuja ja heillä ei ole COVID-19 oireita.
  • Queenslandissa koululaiset palaavat kouluun helmikuun 7. päivänä tammikuun 24. päivän sijaan, kaksi viikkoa suunniteltua myöhemmin.
  • Kuljetusalan ammattiyhdistys, TWU, sanoo että NSWn terveydenhuoltoministeriön päätös helpottaa omaehtoisen eristäytymisen vaatimuksia merkitsee että työnantajat voivat asettaa liiketoiminnan työntekijöiden turvallisuuden edelle.
  • NSWssa 2.030 henkilöä on sairaalahoidossa saatuaan koronatartunnan, verrattuna sunnuntain 1,927 potilaan määrään; tehohoidossa tänään 159 henkilöä verrattuna sunnuntain 151 henkilöön.
  • Victoriassa sairaalahoidossa olevien COVID-19 potilaiden määrä on noussut 818 potilaaseen eilisestä 151 potilaasta.
  • Queenslandissa on nyt 419 henkilöä sairaalahoidossa ja 21 henkilöä tehohoidossa joista seitseman on hengityslaitteen varassa.
  • Victorian terveydenhuoltoministeri Martin Foley ilmoitti tänään että kolmas COVID-19 rokotus on nyt pakollinen joidenkin alojen työntekijöille.
  • NSWn pääministeri Dominic Perrottet ilmoitti osavaltion hankkineen 50 miljoonaa nopeaa entingeenitestisarjaa minkä tuloksena osavaltiolla on nyt 100 miljoonaa testisarjaa.
  • NSWn hallitus sanoi myöhemmin tällä viikolla sallivansa myös nopeiden antigeenitestien (RAT) tulosten rekisteröinnin Service NSW puhelinsovelluksen kautta.

Useat osavaltiot ovat jo ottaneet käyttöön RAT-testien rekisterikaavakkeet:

COVID-19 tilastoja:

NSW on havainnut 20,293 tapausta PCR-testien kautta ja kirjannut 18 kuolemaa. NSW ei ole ryhtynyt julkaisemaan nopeiden antigeenitestien tuloksia.

Victoria on kirjannut 34,808 utta tapausta ja 2 kuolemaa.

Queensland on kirjannut vähintään 9,581 uutta COVID-19 tapausta, viranomaisten nyt laskiessa sekä PCR-testien tulokset että asukkaiden antamia tietoja nopeiden antigeenitestien positiivisista tuloksista.

ACT kirjasi 938 uutta tapausta, Tasmanian ilmoittaessa 1,218 uutta tapausta.

Suomenkielisiä tietoja nyt voimassa olevista toimista COVID-19 pandemiaa vastaan on tarjolla tästä.

Osavaltiokohtaisia tietoja karanteenista ja rajoituksista:
Tietoja siitä mitä saat ja et saa tehdä osavaltiossasi tai territoriossa

Matkailu:
Tietoja kansainvälisille matkalijoille sekä Covid-19 ja matkustustietoja eri kielilla

Taloudellinen avustus:
COVID-19 katastrofiavustusmaksuja koskeva menettely muuttuu osvaltioiden saavuttaessa osavaltioiden saavuttaessa 70% ja 80% täyden rokotuskattavuuden:
Avunsaanti Services Australiasta Covid-19 pandemian aikana eri kielillä

Käy katsomassa NSW Multicultural Health Communication Servicen käännettyjä tietoja:

COVID-19 rokotussanastoa
Ajantilauksista muistuttava sovellus

Testausklinikat jokaisessa osavaltiossa ja territoriossa.

NSW
Victoria
Queensland
South Australia
ACT
Western Australia
Tasmania
Northern Territory

This story is also available in other languages.