Torstaina Australia raportoi 55,602 päivittäistä uutta tartuntaa ja vähintään 89 COVID-19 kuolemaa.
Queensland ilmoitti suurimmasta paivittäisestä COVID-19 tapausten määrästä sitten huhtikuun.
Länsi-Australia, Etelä-Australia, Tasmania ja Pohjoisterritorio imoittivat suurimmasta määrästä COVID-19 sairaalapotilaita kuluneen neljän kuukauden aikana.
Tarkasta viimeisimmät tiedot uusista COVID-19 tapauksista, sairaalahoitoon joutuneista ja kuolemista tästä.
Sydneyn yliopiston tutkijat sanovat pintakäsittelyn olevan tavanomaisia desinfiointiaineita turvallisempi. Sitä voidaan myös kayttää hissien napeissa sekä porraskaiteissa. Ainetta voidaan käyttää turvallisesti kouluissa, sairaaloissa ja ravintoloissa.
Uusimmassa viikottaisessa päivityksessään NSW Health raportoi uuden COVID BA.2.75 muunnoksen tapauksesta mitkä havaittiin ulkomailta saapuneilla matkailijoilla. Tämä uusi muunnos on esiintynyt yli kymmenessä eri maassa mutta sen aiheuttamien oireiden vakavuudesta ei vielä ole tietoja.
NSW Health kertoi viime viikon 142 COVID-19 kuolemasta että vain 96 (eli 86%)
tapauksista oli saanut kolmannen COVID-19 rokotusannoksen, toisen 46 henkilön oltua oikeutettuja kolmanteen annokseen.
Johtohenkilöiden valtakunnallisen kabinetin seuraavassa istunnossa odotetaan keskustelua siitä, voitaisiinko antaa asukkaiden hankkia antiviraalisia pilleritä ilman yleislääkärin reseptiä.
Keskiviikkona, Rokotusten teknillinen neuvontaryhmä ATAGI kokoontui käsittelemään TGAn väliaikaista hyväksyntää Modernan Spikevax rokotteen anatmisesta alle viisivuotiaille lapsille.
Johtava rokotusten neuvoa-antava järjestö ilmoitti arvioineensa asiaa koskevia tietoja ja sanoi antavansa suosituksensa terveydenhuoltoministerille aikanaan.
Pohjoisterritorion virkaa tekevä johtava lääkintäviranomainen, tri Charles Pain, kehoitti asukkaita pysymään valppaana Darwin Shown pitkänä viikonloppuna uusien COVID tartuntojen ilmaantuessa territoriossa.
Maailman terveysjärjestö WHO huomautti viimeisimmässä raportissaan (11-17 heinäkuuta) uusien tapausten määrän tasaantuneen maailamanlaajuisesti kuluneen viiden viikon aikana.
Korkeimmat uusien tapausten määrät kirjattiin Yhdysvalloissa, Ranskassa, Italiassa, Sakdsassa ja Japanissa.
COVID-19 testauspisteiden sijainnit:
ACT New South Wales Pohjoisterritorio Queensland
Etelä-Australia Tasmania Victoria Länsi-Australia
Rekisteröi RAT tuloksesi tässä jos olet positiivinen:
ACT New South Wales Pohjoisterritorio Queensland
Etelä-Australia Tasmania Victoria Länsi-Australia
Tietoja siitä mitä voit ja mitä et voi tehdä eri puolilla Australiaa
Ennen lähtöäsi ulkomaille tarkista uusimmat matkustusvaatimukset- ja tiedotteet
Jos tarvitset taloudellista apua, tässä tiedot vaihtoehdoistasi
Tässä suomenkielisiä tietoja COVID-19 sanastosta
Voit lukea suomenkielisiä COVID-19 tietoja SBS koronavirussivustolta
