Linnan juhlien vastaanotto jouduttiin tänä vuonna peruuttamaan vaikean koronatilanteen johdosta.
Omicronmuunnos on rantautunut myös Suomeen ja tämän johdosta voimassa on uusia etätyösuosituksia sekä laajoja kasvomaskisuosituksia kaikille yli 12-vuotiaille
Perinteisesti Eteläsuomessa jännitetään valkoisen joulun mahdollisuutta, nyt mietitään miten joulua voidaan viettää koronan vallitessa.
Keskusta arvostelee Sanna Marinia löysästä talouspolitiikasta ja että Suomi velkaantuu liikaa. Taustalla saattaa myös vaikuttaa Keskustan kannatuksen heikentyminen kaupungistumisen jatkuessa.
Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä. Alunperin reaktorin piti käynnistyä jo vuonna 2009. Nyt yli 12 vuotta myöhemmin, reaktorin kustannusten arvioidaan nousseen noin 11 miljardiin euroon